26.4.2013

Vietnamilaisella ruokamatkalla

_DSC6539

Ostan kuukausittain noin tusinan verran ruokalehtiä, kirjanpitäjäni hymyilee kulukuittejani selatessaan, sitä on taas käyty lehtihyllyillä inspiroitumassa. Luetko edes näitä kaikkia? Useimmat selaan läpi, jotkut tutkin kahteen kertaan ja muutama hankkimistani jää mieleen ja keittiöön.

Viime vuonna yksi suosikeistani oli Mondon Ruoka&Matka, joka kulki mukanani pitkään. Suosittelin sitä jokaiselle tuntemalleni kulinaristille, naapurille ja kaimalle. Niin paljon asiaa ja inspiraatiota yhdessä lehdessä!

Ja kävipä sitten niinkin onnekkaasti, että meitsillä oli kunnia päästä vierailemaan uusimman lehden sivuille.

Kokkailimme eräänä helmikuisena sunnuntaina tuon lehden pääjuttua varten vietnamilaisia makuja mitä loistokkaimmassa seurassa. Eeva liiteli paikalle Turun junasta, Riikka mainiosta Vatsasekaisin Kilinkolin-blogista.
Kokkikouluamme veti Vietnamista kotoisin oleva Pauleen Mannevaara ja jutun kirjoitti yksi suurimmista idoleistani, Hanna Jensen. Koko porukan keräsi kokoon Iina Thieulon, nainen jonka hymy ylettynee pääkaupunkiseudulta tuonne napapiirin tienoille.

_DSC6586
_DSC6577
_DSC6559
_DSC6547
_DSC6592

Lasi skumppaa, reseptit pöytään ja hommiin. Totesin pariinkin otteeseen, etten koskaan osallistuisi mihinkään televisioitavaan kokkikisaan, tippuisin ennen kuin klaffi kalahtaisi.
Järkyttävän hankalaa lukea reseptiä ruokaan, jota ei ole koskaan nähnyt, eikä tiedä mitä lautaselle pitäisi saada aikaan. Karamellilohen reseptin ensimmäinen vaihe on kaataa desi sokeria paistinpannulle. Ei ihan perusmeininki meikäläisen keittiössä, mutta hitto että siitä tuli kuulkaa hyvää!

Tuntien ammattimaisen veitsen käsittelyn tuhertamisen jälkeen saimme sapuskat pöytään ja istuimme nauttimaan.
Takataskuun jäi monta vinkkiä joita olen jo kotikeittiössä ottanut käyttöön. Ystävänpäivänä kutsuin rakkaimmat naiset pöytämme ääreen ja teimme kevätrullia Pauleenin reseptin mukaan, ohjeen noihinkin ihaniin pötkylöihin  löydät juuri ilmestyneestä Ruoka&Matka-lehdestä.


_DSC6557 _DSC6554
_DSC6606



Alin kuva Riikka / Vatsasekaisin Kilinkolin
Viides kuva ylhäältä Eeva / Kauhaa ja rakkautta

2 kommenttia:

Johanna75 kirjoitti...

Ostin eilen tuon samaisen Mondon Ruoka & Matka - lehden ja voin myös suositella sitä lämpimästi. Pari tuntia meni rennosti lehden ja muutaman 70% tumman suklaapalan kera. Ihania reseptejä, inspiraatiolähteitä ja juttuja! :)

Hanna kirjoitti...

Eikös vaan olekin mainio lehti! Itse säästelen loppupuolen juttuja tuonnemmaksi, etten ahmi kaikkea kerralla. ;)