24.9.2012

Äkäsiä aamupalapöydässä

_DSC0877

Vattuja, mansikoita, basilikaa, turkkilaista jugurttia ja hunajaa. Blenderin kitaan ja surrur.

_DSC0891
_DSC0928


Tomaatti-mozzarellaleipäset 

4 siivua maalaisleipää
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä 
buffalomozzarellaa
3 lihaisaa, kypsää tomaattia
kourallinen yrttejä (korianteri, basilika, lehtipersilja)
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuumenna paistinpannulla pari ruokalusikallista oliiviöljyä, heitä sekaan puolitetut valkosipulinkynnet. Anna öljyn ihastua valkosipuliin hetkisen verran, laita sitten leipäviipaleet mukaan pannulle ja paistele ne rapeiksi. (kanttasin näistä leivistä reunat pois, jotta lapsi ei vetoa liian koviin reunoihin ja jätä syömättä)
Paloittele tomaatit kulhoon (poista kannat), silppua mukaan yrtit, lorauta joukkoon oliiviöljyä, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Revi mozzarella palasiksi ja asettele juusto leipien päälle, kokoa mozzarellan niskaan tomaattihakkelus ja kanna leivät pöytään.

_DSC0902
_DSC0933
_DSC0946

Äkäset

2 dl kermaviiliä
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
vähän sokeria
1 luomukananmuna
vehnäjauhoja 

Sekoita ruokasooda jauhoihin, sekoita sitten kaikki ainekset keskenään hellällä kädellä, älä vatkaa.
Jauhoja tarvitaan niin paljon, että taikinasta tulee paksua. Taikinan tulisi olla kuohkeaa ja lopputuloksen tötterömäinen. Kukin tulkitkoon tavallaan. Äkäset paistetaan pikkulettupannulla voissa.

Tästä ohjeesta kiitän Otavan aina niin aurinkoista ja ihanaa Emmaa, joka kertoi reseptin tulleen ameriikan kautta Tornioon, sieltä Emmalle, minulle ja nyt teille.
Tarjosin äkäset mansikoiden, paistettujen banaanien ja vaahterasiirapin kera. Taivaallista herkkua, tässä jää nyt perinteiset letut hetkeksi jäähylle, kun nämä ovat vallanneet paikkansa hellan kulmilta.

Kiireettömiä aamuja, onneksi niitä löytyy viikosta aina vähintään se yksi.

_DSC0956

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, nämä tulevat meille kokeiluun ensi viikonloppuna. Olisiko sinulla ideioita miten lapset saisi syömään paremmin kasviksia? Reseptejä otetaan ilolla vastaan. Smuutiin surauttelen salaatit salaa, kun eivät muuten mene.

AnniLydia

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hurmaava ja inspiroiva postaus! Surautin saman tien marjasmoothien ja loput reseptit testaan viikonloppuna. :)

Sazu kirjoitti...

ihana ihana IHANA postaus! kiireettömät aamut ovat mielestäni yksi elämän parhaista asioista. nää reseptit pääsee ehdottomasti testiin seuraavana kiireettömänä aamuna. kiitos!

MarianneM kirjoitti...

Siippa on kotoisin Kemin kupeesta ja hän kutsuu noita äkästen tapaisia tolleroiksi ja ne tehdään yleensä piimään. Mutta mikä nimi, Tollero!

K. kirjoitti...

Joo, meilläkin tehdään nuo piimään. Hämeessä ovat mökkylöitä!

Anu kirjoitti...

Mahtavaa! Sen verran vaan kysyn, paljonko jauhoja noihin äkäsiin?

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tuttu resepti minullekin juuri tämän nimisenä, mutta Amerikan kautta tuskin tullut. Enemmänkin vanha suomalainen tapa käyttää hapantunut maito hyödyksi viimeistä tippaa myöden eli perinneruokaa isoäitien keittiöistä ja varmaan siksi kulkeekin niin monella nimellä ympäri Suomea.
Ihanaa, että taipuu näin mukavasti suomalaiseenkin aamupalapöytään...ei ole tullut itselleni mieleenkään. Taidetaan kokeilla meilläkin näin. Kiitos vinkistä.
--Marja

Emma kirjoitti...

Kyllä ovat ihanan näköisiä!

Äitini on siis Torniosta, ja hänen ameriikansukulaisiltaan oli ohje heille kulkeutunut. Mutta voi olla vanha peräpohjalainen juttukin. Oli miten oli, hyviä ne on!

Välitän äidille terkut.

Emma

maijanmaja kirjoitti...

Kiitos kaikista näistä! Minäkin jäin miettimään tuota äkästen amerikkalaisuutta. Jos nimittäin ovat, niin mikäköhän on ollut alun perin kermaviilin tilalla. Täältä sit ei saa. On vain sour cream tai kreikkalainen jogurtti. Kumpaakohan kokeilisin tähän? :)

Anonyymi kirjoitti...

Täältä Perämeren pohjukasta minäkin tunnistin reseptin lapsuudesta tuolla nimellä. Myös äkkipyöräyksiä ne olivat ja usein niitä tehtiin, jos kaappiin oli jäänyt kermaa hapantumaan. Äkäset olivat myös ns. vierasvara nopeasti kahvipöytään, jos yllärivieraita sattui tulemaan. Myöhemmin aikuisena sama resepti tuli vastaan natnapojat-nimellä ja siihen sitten tuli se piimä. Olipas kiva löytö, kokeilen varmasti nyt kermaviiliin, kiitos.

Emma kirjoitti...

Ja tässä äidin kommentti:

Onhan nämä ihan american pancakes. Ja alunperin tehtiin hapantuneisiin kermoihin. Emman isomummi toi reseptin Amerikasta, näin kerrotaan, mutta siellähän kävi puoli Suomea vuosiadan (1900) alussa.

Maija kirjoitti...

Etelä-Pohjanmaalla näitä kutsutaan mokkoosiksi! Varmaan samantapainen resepti kylläkin kuin jenkkipannareissa.

Anonyymi kirjoitti...

Äh näitä kuvia... Kuolasin iPadille.... :D

Anonyymi kirjoitti...

Ösyerbottenissa näitä kutsutaan nimellä Plottor :)

Riitta Rönkä kirjoitti...

Mainio resepti tosiaan. Peräpohjalainen herkku, jonka minulle opetti aikanaan äiti. Tervolassa äkäset tehtiin piimään.